Aikataulut ja työn määrä eivät kohtaa
Kolmatta kuukautta on tullut väännettyä tämän taloprojektin kanssa. Pikkuhiljaa pitäisi saada hommat valmiiksi ja talo muuttokuntoon. Ja muuttaa ei voi ennen kuin lattia on valmis. Ja ennen lattian tekoa pitää kaiken muun olla valmiina.
Fiilis projektin osalta on pikkusen seisova. Tuntuu kuin hommat ei etenis ollenkaan. Viikonloppunakin kävin tekemässä yhteensä varmaan sen 15 tuntia mutta mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan. Eli juhannuksen muuttotavoitteeseen ei ehditä. Lisäksi vaimon uusi työ rajoittaa aika raakasti iltaisin käytettävää aikaa. Todettakoon, että olen erittäin tyytyväinen että vaimolla on töitä. Tässä vain ollaan aika hankalassa tilanteessa käytettävän ajan, työmäärän ja budjetin suhteen.
Seisovatko työt oikeasti?
Miksi tuon projektin suhteen on sitten seisova fiilis? Pesuhuoneen seinät on laatoitettu, lattiat laatoitetaan tämän viikon aikana. Toinen makuuhuone on pohjamaalia vaille, eteinen ja olohuone odottaa läpihiontaa ja toista kittauskertaa. Katon koolinkeja pääsee viimein tekemään. Sähköt odottavat kytkijää.
Tuossapa listaa odottavista asioista. Homma on oikeasti edennyt mutta mitään isommin näkyvää ei aikaiseksi ole saatu kun viime aikoina tehty työ on ollut sitä pikkujuttujen tekemistä. Kittaamista, loppujen sähköjen vetoja, seinien hiomista. Seuraava suuri hyppäys tulee kun seinät ovat pohjamaalissa ja katto koolattu/ladottu. Ja sähköt kytketty.
Toiveissa on, että remonttifirma saa perutilat kuntoon ennen juhannusta. Sen jälkeen kaikki on kiinni omasta puristuksesta. Kuun loppuun ei todennäköisesti päästä muuttamaan mutta heinäkuun alku on uusi tavoite. Heinäkuussa minulla on sitten aikaa, kun loma alkaa.